Blogi 5


Yksinasuvia tarvitaan mukaan päätöksentekoon – myös seurakuntiin

Äänestäisitkö sinä yksinasuvaa seurakuntavaaleissa – jos sellaisia ehdokkaita olisi tarjolla? Voisitko itse harkita ehdokkaaksi lähtemistä? Ja ei, tämä juttu ei ole kirkon mainos, vaan meidän yksinasuvien herättelyä siihen, että omia oikeuksia on puolustettava myös kirkon sisällä. Yksinasuvien asemaa tuntevia henkilöitä täytyy saada mukaan seurakuntien päätöksentekijöiksi, jotta äänemme tulisi nykyistä paremmin kuuluviin sielläkin. Uskon, että minun lisäkseni moni muu tavallinen yksinasuva seurakuntalainen olisi monesti kaivannut seurakunnalta huomioivampaa suhtautumista yksinasuviin kuin mitä on saanut kokea.

Seurakuntavaalit Suomen evankelis-luterilaisissa seurakunnissa pidetään tulevana syksynä, marraskuussa. Ehdokkaaksi voi tarjoutua 15.9.2022 asti. Yksinasuvien asioita ajavia ehdokkaita ei ole juuri näkynyt aiemmissa vaaleissa, ja siksi lähdin itse ehdolle viime vaaleissa. Äänimäärä ei lopulta riittänyt valituksi tulemiseen, ja nyt mietin, lähtisinkö tällä kertaa uudestaan ehdokkaaksi. Yksinasuvien oikeuksia pitäisi edistää myös kirkon sisällä.

Minulla oli aiemmin tapana käydä enemmän kirkossa ja olla mukana seurakunnan toiminnassa, mutta se on viime vuosina jäänyt vähiin. Koen, että en saa siitä mitään. Yksinasuvana, seurakunnan toiminnasta kiinnostuneena seurakuntalaisena olen pettynyt kirkon asenteeseen: yksinasuvana olet autettava, säälittävä ressukka, voi voi, meillä on tämä diakonia sinua varten.

Mihin meitä yksinasuvia tarvittaisiin? Itselläni tulee mieleen ainakin tällaisia näkökulmia: tapahtumien ajankohdat, yksinään tilaisuuksiin tulevien huomioon ottaminen, sosiaalisuuden ja vertaistuen tarpeet, yhdenvertaisuus. Kirkko, jonka pitäisi olla lähimmäisenrakkauden tyyssija, sen pitäisi kyllä ottaa meidät paremmin huomioon. Kirkon sisällä tarvittaisiin muutosta sekä asenteisiin että rakenteisiin.

Muutenkin kirkkoon tarvitaan enemmän demokratiaa, ja vaaleihin enemmän avoimuutta, jotta ihmiset edes uskaltaisivat äänestää, kun tietäisivät paremmin, millaiselle henkilölle ja ryhmälle oma ääni menee. Onhan se hirveä sääli, että vain muutama prosentti kirkon jäsenistä äänestää (viime vaaleissa 2018 äänestysprosentti oli 14,4)! Keitä näillä äänillä sitten valituiksi tulee, sillä on nimittäin iso merkitys koko kirkon tulevaisuuden kannalta.

Seurakuntavaaleilla valitut luottamushenkilöt päättävät esimerkiksi talousasioista ja työntekijävalinnoista, toiminnan painotuksista, avustuksista ja rakennushankkeista. Seurakuntavaaleissa äänillä vaikutetaan kuitenkin huomattavasti isompaan kokonaisuuteen kuin vain omaan paikallisseurakuntaan, sillä luottamushenkilöt puolestaan valitsevat maallikkoedustajat kirkolliskokoukseen, kirkon ylimpään päättävään elimeen, joka päättää koko kirkon linjasta.

Me yhdistyksen jäsenet olemme keskivertoa enemmän tietoisia yksinasuviin eri tasoilla kohdistuvasta syrjinnästä, ja siksi juuri me olisimme oikeita ihmisiä puolustamaan yksinasuvien oikeuksia. Olisitko sinä mahdollinen uusi seurakuntapäättäjä? Katso lisätietoa: seurakuntavaalit.fi

Nimimerkki Yksin kotona ja kirkossa