Blogi 2
17.2.023
YKSINASUVIEN ASEMA ON VIHDOINKIN TUNNUSTETTAVA
Kulunut vaalikausi ei ole tehnyt lainkaan poikkeusta siihen, miten heikosti poliittinen päätöksenteko ja yleinen yhteiskunnallinen keskustelu käsittelee yksinasuvien elämää maassamme. Suomalaisen poliittisen päättäjän intressit ovat ankkuroituneet edelleen hyvin pitkälti ydinperheen ympärille. Viimeisin konkreettisin esimerkki oli joulukuussa maksetut ylimääräiset lapsilisät. Kuluneissa vaalikeskusteluissa yksinasuvien asiat ovat edelleen loistaneet poissaolollaan. Translaki, sukupuolikysymykset ja ydinperheiden ongelmat ovat hallinneet valtavirtapuolueiden intressejä foorumista riippumatta. Samalla 1,3 miljoonaa yksineläjää on työnnetty jälleen kerran takavasemmalle tai takaoikealle – katsontakannasta riippuen.
Suomessa ei siis haluta poliittisen eliitin kautta ymmärtää sitä, kuinka yksinasuminen koskettaa lähes jokaista meistä tavalla tai toisella. Yksinasuminen on muodostunut pysyväksi ilmiöksi ja elämänmuodoksi, on väärin käsitellä asiaa jonkinlaisena ohimenevänä ilmiönä.
RISKIYHTEISKUNTA VAIKUTTAA KAIKKIALLA
Tutkijana olen perehtynyt niin sanottuun riskiyhteiskuntaan ilmiönä, joka koskettaa oikeastaan kaikkia länsimaisia demokratioita. Riskiyhteiskunnassa perinteisten instituutioiden arvo (ammatit, perhe, puolueet, kirkko jne.) on rapautunut tai niiden muoto on ratkaisevalla tavalla erilainen kuin aikaisemmin. Ilmiö alkoi jo 1980-luvun puolessa välissä. Sen avulla voidaan selittää – ja on myös selitetty – useita yhteiskunnallisia ongelmia ja ilmiöitä, jotka yhdistävät laajalti kaikkia länsimaita.
Valitettavasti en tosin ole kuullut koskaan yhdenkään suomalaisen poliitikon käyttävän tai tunnistaneen ko. termiä tai ilmiötä julkisissa ulostuloissaan. Jopa istuvan hallituksen ohjelmaan on kirjattu juhlavasti tieteellisen ja tutkitun tiedon merkitys päätöksenteon pohjana ja politiikan lähtökohtana. Tosin tutkittu tieto ei vieläkään ole yltänyt yksineläviin tai seikkoihin, jotka helpottaisivat heidän asemaansa yhteiskunnassa.
Joka tapauksessa yksinasuvien määrä on jatkanut koko ajan kasvua kaikkialla Euroopassa. Aiemmin Euroopassa yksinasuminen oli tavallista lähinnä ikääntyneiden keskuudessa, mutta 1980- ja 1990- luvuille tultaessa myös yhä useampi työikäinen asui yksin. Euroopan suurissa kaupungeissa yksinasuvien osuudet ovat myös selkeästi kansallisia keskiarvoja korkeampia.
Esimerkiksi Helsingin talouksista 48 %(STUK) on yhden henkilön muodostamia talouksia. Kuten tiedetään, yksin asuminen on Helsingin hintatasolla erittäin kallista ja ahdasta sekä valitettavan huonolaatuista hintaansa nähden. Keskimääräiset asuntojen vuokrat Helsingissä (2022) olivat: yksiöissä 27 €/m2, kaksioissa 20,6 €/m2 ja kolmioissa 18,9 €/m2 kuukaudessa. Edellisen lisäksi on myös muistettava, kuinka yksinasuvan asumiskulut ovat aina henkeä kohden huomattavasti suuremmat kuin muilla kotitaloustyypeillä. Yksinasuva ei voi myöskään jakaa kiinteitä asumismenoja, kuten sähkölaskua tai ruokalaskua kenenkään toisen kanssa.
MITÄ YKSIN ASUVAN KAUPUNKILAISEN ETEEN VOITAISIIN TEHDÄ?
Aiempien tutkimusten perusteella yksinasumisen tulevaisuus kaupungeissa voi olla muutakin kuin kaupunki täynnä yksiöitä. Suomessa yksinasumisen lähtökohta on tässäkin suhteessa ollut aina todella kummallinen.
Suomalaisen tradition mukaan yksinäinen asuu iästä riippumatta aina ahtaasti ja epämukavasti pienessä yksiössä. Kuitenkin on jopa laajaa näyttöä siitä, miten esimerkiksi ikäihmisen asuminen esimerkiksi kaksiossa vaikuttaa myönteisesti hänen fyysiseen ja henkiseen viihtyvyyteen ja jaksamiseen. Toisekseen kaupunkisuunnittelussa olisi oltava nykyistä selkeämpi yhteys itse asuntosuunnitteluun ja erilaisten kaupunkitilojen ja sosiaalisten toimintojen rakentamiseen ja niiden kehittämiseen. Kaikkien näiden avulla voitaisiin parantaa kaikenikäisten yksinasuvien elämänlaatua kaupungeissa.
Tulevien eduskuntavaalien suhteen haluan nostaa esiin neljä osittain edellisiin ongelmiin liittyvää epäkohtaa. Kaikilla näillä elementeillä ja ongelmilla on yhteys yksinelävän kaupunkilaisen asumiseen, talouteen ja elämänlaatuun.
NELJÄ KONKREETTISTA TOIMENPIDETTÄ
1. Tällä hetkellä kotitalousvähennyksen maksimi on 2 250 euroa henkilöltä. Omavastuu on 100 €/vuosi henkilöltä. Nykyisen politiikan mukaan saat vähentää 40 % työn osuudesta, jos olet ostanut työn yritykseltä. Kotitalousvähennystä olisi syytä nostaa 5000 €/vuosi, ja sen pitäisi olla asuntokohtainen.
2. Työ muuttaa muotoaan koko ajan ja suomalaisia kannustetaan ja maanitellaan muuttamaa myös työn perässä paikkakunnalta toiselle. Miksi kuitenkin yksinelävä kansalainen ei saa vähennettyä samoilla ehdoilla kakkosasuntoa verotuksessaan, kuin perheellinen voi? Kenen etua tämä lainsäädäntö palvelee? Laitetaan kaikki kansalaiset tässä samanarvoiseen asemaan ja verovähennysoikeus myös yksin eläville.
3. Perintövero voi perinnön tultua ajankohtaiseksi suistaa perinnön saajan verohelvettiin. Yksinelävälle pienituloiselle kansalaiselle perintöverosta voi tulla pienimmilläänkin ylitsepääsemätön rasti. Helpointa olisi poistaa koko perintövero Ruotsin malliin. Joka tapauksessa perintövero pois kaikilta alle 30.000 vuodessa tienaavilta yksineläviltä.
4. Asumistuen leikkaukset tulevat koskemaan kaikista kipeimmin yksineläviä pienituloisia kaupunkilaisia, opiskelijoita ja eläkeläisiä. Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa tukien leikkaaminen kurjistaa entisestään esimerkiksi pienituloisten eläkeläisten elämää. Jos leikataan, ei leikata yksineläviltä!
POLIITIKKOJEN YHDENVERTAISUUDEN TAVOITTELU ON VALIKOIVAA
Kun kaikki neljä edellä kuvattua ongelmaa vedetään yhteen, huomaamme miten yksinelävistä kaupunkilaisista on tehty lähes B-luokan kansalaisia. Hallitukset, niiden pohjasta riippumatta, puhuvat kyllästymiseen asti yhdenvertaisuudesta tavalla, joka on hyvin valikoivaa ja usein myös ideologisesti latautunutta.
Kulunut vaalikausi ei ole tehnyt edellä mainitusta asetelmasta poikkeusta. Perheitä on tuettu ja perheiden ongelmat ovat olleet säännöllisesti agendalla kriisistä riippumatta. Yksi räikeimmistä epäkohdista liittyy mm. edellä kuvatun kakkosasunnon verovähennysoikeuteen, jonka vastaanottamisen ja myöntämisen peruste on täysin kyseenalainen.
Verottajan mukaan verovähennysoikeuden ehdot täyttyvät:
- Jos olet perheellinen; sinulla on työasunnon lisäksi samanaikaisesti vakituinen asunto, jossa asut puolisosi tai alaikäisen lapsesi kanssa.
- Jos olet perheetön; sinulla on samanaikaisesti kaksi varsinaista työpaikkaa ja kaksi eri asuntoa näiden työpaikkojen sijainnin vuoksi. Perheettömän asunnoista toinen on vakituinen asunto ja toinen on työasunto.
On vaikeaa nähdä edellä mainituissa kriteereissä paljon juhlapuheissa toistettavaa yhdenvertaisuutta. Seuraukset ovat sen sijaan yksinelävän, aktiivisesti työtä mielellään tekevän ja vastaanottavan kansalaista kannalta erittäin syrjivää. Kyseisen politiikan ja politiikkavalinnan kautta vaikeutetaan vahvasti yksinelävän työuran ja ansaintamahdollisuuksien kehittymistä. Pahimmillaan ollaan tilanteessa, jossa työtön jää ilman työmahdollisuutta ja työnantaja ilman tekijää. Samalla ollaan ajauduttu jälleen kerran tilanteeseen, jossa voidaan kyseenalaistaa se: kuinka vakavasti suomalainen yhteiskunta on työn ja yrittämisen yhteiskunta? Valtiovallan mukaan on siis parempi jäädä kotiin ja elämään mahdollisesti sosiaaliturvan varaan, kuin liikkua työn mukana paikkakunnalta toiselle.
Huhtikuun toinen päivä yksinelävällä kaupunkilaisella on mahdollisuus valita myös toisin. Voin luvata sen, että yksinelävien asia on myös minun asia.
Pekka Väisänen
yhteiskuntatieteiden tohtori ja politiikan tutkija