NAAPURILÄHIÖ -HANKE 2017 - 2020 (päättynyt)

Naapuriapua ja yhteisöllisyyttä Tesomalla ja Länsi-Tampereella

Naapurilähiö -hanke toimi Länsi-Tampereen alueella STEA:n rahoittamana kolmivuotisena kehittämishankkeena ajalla 2017-2020. Naapurilähiö -hankkeeen tehtävänä on ollut naapuriavun välittäminen ja yhteisöllisyyden kehittäminen Tesomalla ja Länsi-Tampereella yhdessä alueen asukkaiden ja muiden toimijoiden kanssa. 

 Hankkeen toiminta pähkinänkuoressa:

Naapuriavun Naapurilähiö -hankkeessa vapaaehtoiset naapuriauttajat auttavat apua tarvitsevia asukkaita

Naapuriapua ovat saattaneet perille hankkeen henkilöstö sekä hankkeessa koulutetut yhteisökoordinaattorit. Hankkeessa välitettävää naapuriapua on ollut esimerkiksi naapurin saattaminen lääkärikäynnille, juttuseura, arjen pienissä askareissa auttaminen, yhteiset retket ja kulttuurivierailut, taulujen tai muiden pienesineiden kiinnitys seinälle, verhojen ripustaminen, lehtien lukeminen tai roskapussien vieminen. 

Hankkeessa on järjestetty säännöllisesti toimiston avoimia ovia, joissa naapurit voivat tavata toisiaan kahvikupposen tai muun mukavan toiminnan ääressä. Hanke on järjestänyt myös erilaisia retkiä ja tapahtumia kuten museovierailuja, luontoretkiä, yhteistä grillausta sekä ulkoilurasteja Länsi-Tampereen asukkaille.

Naapuriavun hyvät ja turvalliset käytänteet ovat muodostuneet kehittämistyön ja kerätyn palautteen avulla. Tärkeintä naapuriavun onnistumisessa on naapureiden välinen tasa-arvoinen ja kunnioittava kohtaaminen, luottamus, ennakointi sekä aktiivinen silmien ja korvien auki pitäminen.

Tutustu paremmin hankkeen toimintaan tältä sivulta löytyvien materiaalien ja kuvien avulla! 

Hanke päättyi vuoden 2020 loppuun. Jos kaipaat tietoa ja tukea uuden vapaaehtoistehtävän, tuen tai tekemisen löytämiseen, voit tutustua hankkeessa koostettuun Kansalaistoiminnan oppaaseen, jonka löydät alempaa erillisenä pdf-tiedostona. 
 

Tutustu vapaaehtoistoiminnan alueelliseen oppaaseen ja hankejulkaisuun!  

Olemme koonneet syksyllä 2020 alueellisen oppaan kansalaistoiminnasta ja vapaaehtoistyöstä kiinnostuneille kaupunkilaisille (linkki alapuolella). Opas on tarkoitettu ensisijaisesti hankkeeseen osallistuneille toiminta-alueen asukkaille, mutta opasta voivat käyttää hyödyksi myös muut kaupunkilaiset, alueen toimijat tai muuten vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneet henkilöt ja organisaatiot. Oppaan tarkoituksena on tarjota konkreettista tietoa vapaaehtoistoiminnan jatkumisen ja yhteisöllisyyden kasvun tueksi Länsi-Tampereen alueella.

Emme järjestäneet Naapurilähiö -hankkeesta loppuseminaaria syksyllä 2020 vallitsevan koronapandemian takia. Seminaarin korvaajaksi kokosimme hankejulkaisun, jossa esitellään kevyesti hankkeen toimintaa, käydään läpi naapuriavun pelimerkkejä sekä pohditaan, mitä hankkeesta jää jäljelle ja miten toisista välittäminen voisi jatkua Tesoman ja Länsi-Tampereen alueilla sekä koko Suomessa. 

Pääset tutustumaan molempiin julkaisuihin alla olevista linkeistä:

Opas_kansalaistoiminnasta_ja_vapaaehtoistyöstä_kiinnostuneille_L.pdf (yhdistysavain.fi) 20 MB

Länsi-Tampereen alueellinen opas kaikille vapaaehtoistoiminnasta ja kansalaisvaikuttamisesta kiinnostuneille kaupunkilaisille. Tekijät: Anniriikka Rantala, Pirjo Lehtonen & Raija Eeva. Julkaistu 12/2020

Naapurilähiö_hanke_Yksinasuvat_ry_2017-2020 (yhdistysavain.fi) 15 MB

Hankejulkaisu Naapurilähiö -hankkeesta. Tekijät: Anniriikka Rantala, Pirjo Lehtonen & Raija Eeva. Julkaistu 12/2020

Naapurilähiö -hankkeen muita tiedostoja:

Rekisteriseloste_Naapurilähiö_hanke.pdf (yhdistysavain.fi) 36 KB

Hankkeen yhteystietokannan rekisteriseloste (rekisterin vastuuhenkilön työnimike ja yhteystiedot päivitetty 5/2020)

rekisteriseloste Naapurilähiö.pdf (yhdistysavain.fi) 37 KB

Hankkeen yhteystietokannan rekisteriseloste

Kun tulet Naapurilähiö -hankkeeseen naapuriauttajaksi_.pdf (yhdistysavain.fi) 83 KB

Lisätietoa naapuriauttamisesta!