Kirjoituksia yksinasuvilta ja yksinasumiseen liittyvistä asioista

Päivitetty 15.11.2022

Onko sinulla asiaa, jonka haluat jakaa kirjoituksen muodossa yhdistyksemme sivulla? Voit ottaa kantaa tai kertoa kokemuksistasi, kunhan aihe liittyy yksinasumiseen. Tarkoituksena on saada yksinasuvien arki nykyistä näkyvämmäksi.

Tekstin tulee olla asiallista, vaikkakin kirjoitustyyli on vapaa. Yhdistys pitää itsellään oikeuden olla julkaisematta kirjoituksia, jotka eivät ole yleisesti hyvän tavan mukaisia. 

Kirjoita max. yhden A4 verran tekstiä, jossa on selkeä teema ja siihen otsikko. Lähetä juttusi yhdistykselle luettavaksi ja tarkistettavaksi yksinasuvat.ry(at)gmail.com ja liitä mukaan nimesi, yhteystietosi ja mahdollinen nimimerkkisi, jotta voimme olla sinuun yhteydessä.

Kirjoitukset ovat kirjoittajan henkilökohtaisia mielipiteitä ja kokemuksia eivätkä edusta yhdistyksen mielipidettä. 

Tuorein juttu on aina ylimpänä ja vanhimmat jutut poistuvat uusien alta.


Juttu 6 / 2022

Ratkaistaan ongelmat nyt

Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry kyseli Huomisen kynnyksellä -tutkimuksessa ikääntyvien suomalaisten käsityksiä ikäihmisten ongelmista ja tulevaisuudennäkymistä. Eläkkeiden pienuus ja taloudelliset ongelmat, kuten myös vanhuspalvelujen riittävyys ja laatu nähtiin todellisina ongelmina. Niinhän siinä taas kerran kävi, että yksinasumisen kalleus mainittiin vain sivulauseessa. Kyselyissä ja tutkimuksissa se tulee toki aina esiin, mutta se ohitetaan maininnalla sivulauseessa. Mihinkään poliittisiin päätöksiin tai toimiin se ei ole koskaan johtanut. Poliittisessa päätöksenteossa päälauseessa ovat aina olleet lapsiperheet, koska lapsissa on tulevaisuus. Mutta kun tämä elämä, tämä on suora lähetys ilman mahdollisuutta uusintaan sitten joskus tulevaisuudessa.  Myös muiden kuin lapsiperheiden on tultava toimeen nyt.  Millainen arvomaailma se on, että hyvinvointivaltiossa yksinasuva, elämäntyönsä tehnyt vanhus joutuu valitsemaan, ostaako ruokaa vai lääkkeitä tai puolittamaan lääkeannoksensa saadakseen rahat riittämään, mutta lapsiperheille jaetaan joulusatasia presidenttiparia ja pääministeriä myöten? Ei tunnu oikeudenmukaiselta. Vanhus tarvitsee ruokaa ja lääkkeensä nyt. Tulevaisuudessa se saattaa olla myöhäistä.

Usein tuntuu, että lapsiperheköyhyyttä käytetään perusteluna, jotta kaikkien perheiden saamia tukia voidaan vivuttaa ylöspäin. Lehdistä saamme lukea juttuja siitä, miten hintojen nousu kurjistaa keskiluokkaa. Perheet, joilla on omakotitalo ja kaksi autoa joutuvat luopumaan lomamatkoista ja avokadon syömisestä, asioista, joihin pienituloisella ei ole koskaan ollut varaa. Oikeasti pienituloisten lapsiperheiden tilannetta ei satunnaisella satalappusella kohenneta. 

Nyky-Suomessa on hyvin vakavia akuutteja ongelmia. Terveydenhuolto on pahassa kriisissä. Koronapandemian jälkihoito tulee kalliiksi. Vanhuspalvelut ovat iät ja ajat olleet surkeassa jamassa. Mielenterveysongelmat ovat räjähtäneet käsiin. Tiestön kunto on rappeutunut. Valtio velkaantuu hurjaa vauhtia. Nämä ongelmat on ratkaistava nyt. Eikö päättäjille ole tullut mieleen, että on mitään epäeettistä siinä, että jätetään nykyiset ongelmat jälkipolvien ratkaistavaksi?

Elämäntaidonvalmentajat ja onnellisuuskonsultit opettavat, ettei pidä elää sitku -elämää. Sitku olen eläkkeellä, sitku lapset ovat lentäneet pesästä. Sitten teen sitä tai tätä. Samalla tavalla politiikan teossa olisi alettava tehdä nytku -päätöksiä. Suomessa on paljon huonosti voivia, pienituloisia ihmisiä, joista monet ovat yksinasuvia tai yksinhuoltajia. Olisi kovin korkea aika, että heidän ongelmiinsa puututtaisiin nytku, ei sitku.

Nimimerkki Ikisinkku


Juttu 5 / 2022

Yksinasuvia tarvitaan mukaan päätöksentekoon – myös seurakuntiin

Äänestäisitkö sinä yksinasuvaa seurakuntavaaleissa – jos sellaisia ehdokkaita olisi tarjolla? Voisitko itse harkita ehdokkaaksi lähtemistä? Ja ei, tämä juttu ei ole kirkon mainos, vaan meidän yksinasuvien herättelyä siihen, että omia oikeuksia on puolustettava myös kirkon sisällä. Yksinasuvien asemaa tuntevia henkilöitä täytyy saada mukaan seurakuntien päätöksentekijöiksi, jotta äänemme tulisi nykyistä paremmin kuuluviin sielläkin. Uskon, että minun lisäkseni moni muu tavallinen yksinasuva seurakuntalainen olisi monesti kaivannut seurakunnalta huomioivampaa suhtautumista yksinasuviin kuin mitä on saanut kokea.

Seurakuntavaalit Suomen evankelis-luterilaisissa seurakunnissa pidetään tulevana syksynä, marraskuussa. Ehdokkaaksi voi tarjoutua 15.9.2022 asti. Yksinasuvien asioita ajavia ehdokkaita ei ole juuri näkynyt aiemmissa vaaleissa, ja siksi lähdin itse ehdolle viime vaaleissa. Äänimäärä ei lopulta riittänyt valituksi tulemiseen, ja nyt mietin, lähtisinkö tällä kertaa uudestaan ehdokkaaksi. Yksinasuvien oikeuksia pitäisi edistää myös kirkon sisällä.

Minulla oli aiemmin tapana käydä enemmän kirkossa ja olla mukana seurakunnan toiminnassa, mutta se on viime vuosina jäänyt vähiin. Koen, että en saa siitä mitään. Yksinasuvana, seurakunnan toiminnasta kiinnostuneena seurakuntalaisena olen pettynyt kirkon asenteeseen: yksinasuvana olet autettava, säälittävä ressukka, voi voi, meillä on tämä diakonia sinua varten.

Mihin meitä yksinasuvia tarvittaisiin? Itselläni tulee mieleen ainakin tällaisia näkökulmia: tapahtumien ajankohdat, yksinään tilaisuuksiin tulevien huomioon ottaminen, sosiaalisuuden ja vertaistuen tarpeet, yhdenvertaisuus. Kirkko, jonka pitäisi olla lähimmäisenrakkauden tyyssija, sen pitäisi kyllä ottaa meidät paremmin huomioon. Kirkon sisällä tarvittaisiin muutosta sekä asenteisiin että rakenteisiin.

Muutenkin kirkkoon tarvitaan enemmän demokratiaa, ja vaaleihin enemmän avoimuutta, jotta ihmiset edes uskaltaisivat äänestää, kun tietäisivät paremmin, millaiselle henkilölle ja ryhmälle oma ääni menee. Onhan se hirveä sääli, että vain muutama prosentti kirkon jäsenistä äänestää (viime vaaleissa 2018 äänestysprosentti oli 14,4)! Keitä näillä äänillä sitten valituiksi tulee, sillä on nimittäin iso merkitys koko kirkon tulevaisuuden kannalta.

Seurakuntavaaleilla valitut luottamushenkilöt päättävät esimerkiksi talousasioista ja työntekijävalinnoista, toiminnan painotuksista, avustuksista ja rakennushankkeista. Seurakuntavaaleissa äänillä vaikutetaan kuitenkin huomattavasti isompaan kokonaisuuteen kuin vain omaan paikallisseurakuntaan, sillä luottamushenkilöt puolestaan valitsevat maallikkoedustajat kirkolliskokoukseen, kirkon ylimpään päättävään elimeen, joka päättää koko kirkon linjasta.

Me yhdistyksen jäsenet olemme keskivertoa enemmän tietoisia yksinasuviin eri tasoilla kohdistuvasta syrjinnästä, ja siksi juuri me olisimme oikeita ihmisiä puolustamaan yksinasuvien oikeuksia. Olisitko sinä mahdollinen uusi seurakuntapäättäjä? Katso lisätietoa: seurakuntavaalit.fi

Nimimerkki Yksin kotona ja kirkossa


Juttu 4 / 2022

Sote ja yksinasuvat

Meillä on yhteiskunnassamme pääasiassa vain kaksi väestöryhmää: perheet (parisuhteessa elävät, kahden vanhemman perheet ja yksinhuoltajat) ja yksinasuvat, sillä muiden kotitalouksien ryhmä on hyvin pieni. Siinä missä perheille suunnitellaan Sote -perhekeskuksia, joissa kehitetään, tutkitaan ja tarjotaan perheille suunnattuja palveluja, on 1,2 miljoonaa yksinasuvaa jäänyt vaille yhtäkään sote-ajatusta palveluidensa kehittämisestä. Sote-palveluiden kehittämisessä ajatellaan, että vain perheillä on elämänmuotoonsa liittyviä erityisiä palvelutarpeita, jotka tulee huomioida ja turvata.

THL:n selvityksessä ”Yksin asuvien hyvinvointi - Mitä tällä hetkellä tiedetään?” todetaan mm., että hyvinvoinnin osalta yksinasuvilla menee useimmilla mittareilla keskimäärin koko väestöä huonommin.  Yksin asuvien kuolleisuus on suurempi ja koettu terveys huonompi. Vanhuksilla yksin asuminen lisää laitosasumiseen päätymisen riskiä ja asumis- ja kotipalvelujen käyttöä. Yksin asuvien työllisyysaste on matalampi ja toimeentulo niukempaa kuin lapsettomilla pareilla ja kahden vanhemman lapsiperheissä.  (Kauppinen jne. 2014.) FinTerveys17 -aineistosta käy ilmi, että yksinasuvat käyvät harvemmin lääkärissä ja he kokevat palveluihin pääsyn heikommaksi kuin jonkun kanssa asuvien ryhmä. Voisi kuvitella, että myös heidän palveluihinsa kiinnitettäisiin huomiota uusissa sote-ratkaisuissa. Yksinasuvista olevan tiedon huomiotta jättäminen kertoo parisuhdenormin hyvin vahvasta tiedostamattomasta vallasta ja asiantuntijoiden välinpitämättömästä suhtautumisesta yksinasuviin.

Yksinasuvan sote-palvelut?

Kysellessäni yksinasuvien sote-palveluista THL:stä ja oman alueeni sote-hyvinvointikoordinaatioryhmästä, sain vastaukseksi mm. ”Näkisimme, että sote-keskus-hankkeen toimenpiteet palvelevat myös yksinasuvia. Kun sote-palveluita kehitetään, kehitetään myös yksinasuvien sote-palveluita, ketään ei ole rajattu tästä pois”. Sote-ajatuksena on siis, että elämänmuotoon liittyvät asiat ovat palveluiden sisällön kannalta merkityksettömiä. Tällaisessa ajattelussa esim. leikkaukseen, vanhuuteen tai mielenterveyteen liittyvät ongelmat tai palvelutarpeet nähdään lähtökohtaisesti samanlaisina riippumatta siitä elääkö yksin vai kaksin. 

Leikkaus toimenpiteenä on toki sama, mutta kuka on se läheinen, joka tukee huonosti voivaa yksinasuvaa kotona tai terveydenhoidon ja Kelan palveluviidakossa? Kuka hakee hänet pois päiväkirurgiasta ja on paikalla kotiuttamiseen vaadittavan ensimmäisen yön? Kuka käy kaupassa. Kuka vaihtaa haavalapun selkää, kun se on mahdotonta tehdä yksin? Tai mistä selvästi perheitä pienituloisemmat yksinasuvat löytävät rahat lääkkeisiin? Parisuhteessa elävän tarvitsee harvemmin miettiä kyseisiä asioita. Elämänmuotojen erot voivat kuitenkin vaikuttaa merkittävästi yksinasuvan hoitoon hakeutumiseen, hoidon onnistumiseen tai kuntoutumiseen.

Yksinasuvien ajatellaan siis saavan tasapäisen lähestymistavan kautta itselleen sopivat ja laadukkaat palvelut ja hoidot terveyskeskuksista, sosiaalitoimesta, vanhusneuvoloista tai erityispalveluista (esim. päihdepalvelut).  Käytännössä tämä ei toteudu yksinasuvien ja parisuhteessa elävien erilaisten tarpeiden vuoksi. Yksinasuvien ja perheellisten erilaisten elämänmuotojen huomioonottamattomuus, tulee johtamaan yksinasuvien palvelupuutteisiin sekä lisääntyviin kustannuksiin tulevassa sote-uudistuksessa. 

Huolta lisää vielä se, että yksinasuvien palveluiden kehittäminen jätetään erityisesti kolmannen sektorin tehtäväksi. Jos tarkastelee vaikkapa Mielenterveysseuran tai A-klinikkasäätiön kuntavaalien aikaisia vaaliohjelmia, voi todeta, että yksinasuvien ryhmä ja sen tarpeet eivät nousseet esille, vaikka yksinasuvat ovat suuri mielenterveys- ja päihdepalveluiden käyttäjäryhmä. Molemmat järjestöt nostavat esille erityisesti perheitä ja järjestöjen kiinnostus kohdistuu selvästi perheille suunnattuun työhön. Miten siis järjestöjen varaan voidaan laskea yksinasuvien palveluiden kehittäminen?

Jos kustannuksia halutaan säästää ja palveluja kehittää yksinasuvien tarpeita vastaavaksi, tulisi tietoa yksinasuvien elämänmuodosta ja palvelutarpeista lisätä sekä tehdä jatkuvaa väestöryhmätasoista hyvinvoinnin seurantaa.

Raija Eeva 

Yksinasuvat ry

puh.joht.

 

Juttu 3 / 2022

Ikääntyvän sinkun herätys

Olen Yksinasuvat-yhdistyksen tuore jäsen. Vielä vuosi sitten en edes tiennyt, kuinka paljon yksinasuvia Suomessa on, ja että on tällainen yhdistyskin.

Olen asunut suurimman osan aikuiselämästäni yksin, ja jo yli kymmenen vuotta sitten otin hyvillä mielin vastaan ajatuksen, että se asia tuskin enää tulee muuttumaankaan. Olen tottunut eri tilanteissa olemaan jollakin tapaa marginaalinen. Yksinasuminen ja itsellinen elämä ovat olleet vuosikymmenten kehitysprosessi. Olen sen varrella saanut monenlaista palautetta: on näsäviisaasti huomauteltu, kuinka se on ihan oma valintani, on ihmetelty ja hoputettu elämänkumppanin etsintään, mutta toisaalta on ymmärretty ja suorastaan ihailtukin. Minut mielletään usein rohkeaksi ja pystyväksi. Kyllähän tässä onkin kaikenlaisia vahvuuksia kertynyt, kun on kaikki ratkaistava ja hoidettava itse.

Vuosikaudet olen yksinhuoltajana ja lasten pesästä muuttamisen jälkeen yksinasujana jupissut elämäni epäkohdista itselleni ja läheisilleni, mutta vasta viime vuosina, kun törmäsin eri medioissa joihinkin juttuihin yksinasumisesta, aloin tajuta, että olen osa valtavan isoa ja monitahoista yhteiskunnallista ilmiötä. Olen tässä yhteisöön liittymisprosessissani vasta siinä vaiheessa, että näen yksinasumisen kysymyksiä enimmäkseen omien silmälasieni läpi. En osaa hahmottaa laajan ja monitahoisen ilmiön eri puolia. Minua kiinnostaa erityisesti poliittinen ja lainsäädännöllinen vaikuttaminen yksinasuvien elämään. En näe yksinasumisen problematiikkaa niinkään sosiaalisena tai emotionaalisena kysymyksenä.

Kun nyt olen keskustellut asioista yksinasuvien vertaisryhmässä, olen aivan uudella tavalla reflektoinut oman elämiseni kulmakiviä. Olen ikääntyvä työikäinen ja sikäli hyväosainen, että minulla on pitkä ura vakituisessa työssä, josta saamani palkka ylittää suomalaisen keskitason. Pienituloisen yksinhuoltajan elämä on jäänyt taakse. Olen kenties ottanut turhan isojakin riskejä itsenäistä elämääni omin avuin luodessani: minulla on vasta viisikymppisenä otettu asuntolaina, asun pientalossa haja-asutusalueella koiralauman kanssa, työmatkani on pitkä ja tarvitsen ison auton, jolla pystyn liikkumaan koirieni kanssa. Välillä hirvittää. Pitäisi olla vaatimattomampi. Pitää jaksaa vielä paljon ja pitkään. Elän kuitenkin sellaista elämää kuin haluankin niin kauan kuin se on mahdollista, vaikka välillä huolten reppu yksin kantaen painaa paljon. Kysyn itseltäni, miksi minun pitäisi luopua mistään vain siksi, ettei minulla ole puolisoa?

Meitä yksinasuvia on moneksi, ja osuutemme väestöstä on suuri. Jokaisella pitää olla oikeus toteuttaa omanlaistaan elämää. Yksinasuvallakin on vain yksi elämä, jota ei voi viettää odottaen, että jotakin (parisuhde) tapahtuisi ja elämän olosuhteet oletetusti paranisivat. Sitä ne eivät nimittäin välttämättä lainkaan tekisi.

Asumisen ja elämän tarpeiden ja toiveiden monimuotoisuus on realiteetti: kaikki yksinasuvat eivät sovi siihen oletettuun muottiin, että asutaan pienessä miniasunnossa keskustassa ja elämä tapahtuu kodin ulkopuolella. Toiset voivat haluta ympärilleen tilaa ja luontoa ja asua taajamien ulkopuolella. Moni viihtyy kotonaan ja haluaa siellä tehdä työtä ja harrastaa sekä kutsua kotiinsa perheenjäseniä, sukulaisia ja ystäviä. Kenenkään ei pitäisi joutua liian pitkään taipumaan kompromisseihin ja elämään parempia aikoja odotellessa. Yksinasuvallakin pitää olla mahdollisuus elää niin, että voi toteuttaa itsensä näköistä elämää sosiaalisine kontakteineen ja harrastuksineen.

Tämä avaukseni oli yhdenlainen henkilökohtainen kokemuskertomus yksinasumisesta. Toivon, että yhdistystoiminnan ja uusien tuttavuuksien kautta saan laajempaa perspektiiviä yksinasumisen kysymyksiin ja voin jatkossa kantaa korteni kekoon.

Nimimerkki Myöhäisherännäinen


Juttu 2 / 2022

Oikeudenmukaisuus -milloin se toteutuu?

Pöllytettäisiinkö tällä kerralla myyttiä lapsiperheköyhyydestä? 

Ensi vuonna on eduskuntavaalit, eikä tarvitse olla kummoinenkaan oraakkeli arvatakseen, että muutamakin ehdokas yrittää sillä teemalla ääniä heruttaa. Tiedotusvälineissä tullaan taas julkaisemaan aiheesta juttuja, jotka ovat aina yhtä asenteellisia, populistisia ja yksipuolisia. Toimittajat löytävät tilastoista aina lukuja, jotka kiinnittävät huomion siihen, miten kurjasti lapsiperheillä menee. Ne luvut menevät kai jotenkin niin, että kahden huoltajan perheistä kahdeksan prosenttia on pienituloisia. Koko väestöstä pienituloisten osuus on kaksitoista prosenttia. Eli kahden huoltajan lapsiperheistä pienituloisten osuus on pienempi kuin koko väestöstä. Jos tarkastellaan vähän lähemmin, keitä pienituloiset perheet ovat, sieltä löytyvät esim. opiskelijaperheet. Siinä elämänvaiheessa aika monet ovat pienituloisia. En ymmärrä, miksi veronmaksajien pitäisi taata perheellisille opiskelijoille parempi elintaso kuin perheettömille. Sieltä löytyvät perheet, joiden jompikumpi tai molemmat vanhemmat ovat työttömiä. Niinhän siinä saattaa käydä, kun joutuu työttömäksi. Yksinasuvan tai yksinhuoltajan toimeentuloa työttömyys rassaa tietysti vielä enemmän kuin kahden huoltajan perheitä. Opiskelu ja työttömyys ovat – toivottavasti – ohimeneviä elämänvaiheita. Yksinhuoltajien ja yksinasuvien kohdalla pienituloisuus on usein jatkuva tila. 

Oma lukunsa ovat sitten ikäihmiset, joista muuten monet ovat yksinasuvia. Eläkeläisköyhyydestä onneksi aina silloin tällöin keskustellaan julkisesti. Lapsiperheiden puolesta puhuvia löytyy aina, koska hehän kasvattavat uusia veronmaksajia. Sitä ei yleensä muisteta, että ikäihmiset ovat oman elämäntyönsä tehneet, rakentaneet tätä maata omalla tavallaan, hoitaneet oman osuutensa, monet ovat tehneet lapsiakin. Eikö heillä nykyisessä elämänvaiheessaan ole oikeus säälliseen toimeentuloon ja siihen hoivaan, mitä nyt tarvitsevat? Se elämänvaihe ei ole tilapäinen, se päättyy vasta kuolemaan. 

Kun keskustelu köyhistä lapsiperheistä taas alkaa (se alkaa kyllä), olisi hyvä, jos vaikka meidän yhdistyksemme tekisi näkyväksi, mitä noiden lukujen ja tilastotietojen takana piilee. Toimittajilla ei ole sellaista viitseliäisyyttä, analyyttisyyttä tai siviilirohkeutta, että osaisivat, viitsisivät tai uskaltaisivat tehdä juttuja siitä, kuka on oikeasti pienituloinen ja mistä se johtuu. Sitten voitaisiin ehkä alkaa miettiä, mitä poliittisia keinoja ja tukimuotoja voitaisiin käyttää, että tuet kohdentuisivat oikeudenmukaisesti. 

Nimimerkki Ikisinkku


Juttu 1 / 2022

Sinkkuelämää 

Tehtäköön tässä nyt heti selväksi, että arvostan kovasti sinkkuja. Me pidämme itse huolta itsestämme, elämästämme, toimeentulostamme, toivottavasti hyvinvoinnistammekin. 

Haluaisin pöllyttää niitä myyttejä, joita sinkkuelämään ja perhe-elämään liitetään. Julkisessa keskustelussa ja päätöksenteossa meidät yleensä sivuutetaan, marginalisoidaan, patologisoidaan. Ei meillä oikein ole vuorosanoja eikä argumentteja, miten paaluttaa oma tonttimme, omat rajamme, miten pitää puolemme. Sellaisia vuorosanoja ei opi naistenlehdistä, eikä televisiosarjoista löydä mallia, miten elää sinkkuna kovin perhekeskeisessä yhteiskunnassa. Parisuhdepatologeja, perheneuvojia löytyy joka puolelta, mutta lienee mahdotonta löytää ihmissuhdealan asiantuntijaa, joka osaisi neuvoa sinkkuelämän haasteissa. 

Aikoinaan mainostettiin, että tiilitalossa asuu onnellinen perhe. Kuitenkin ne ovat vain ulkoiset muodot. Edelleenkään perheellisten ihmisten valintoja, tapoja tai käyttäytymistä ei kyseenalaisteta. Vain sinkut joutuvat perustelemaan elämäntapaansa. Taannoin suuren päivälehden toimittaja kirjoitti, että niiltä, jotka elävät väkivaltaisessa suhteessa, ei pidä kysyä perusteluja, miksi he ovat valinneet sellaisen elämäntavan, miksi he eivät lähde siitä suhteesta. Minulle jäi täysin epäselväksi, miksi toimittajan mielestä ei pidä kysyä. Eipä sitäkään juuri mainosteta, että ne, jotka lyövät, ovat rikollisia. Kuitenkin niitä pidetään parempina ihmisinä kuin me sinkut, ehkä jopa täydellisinä. Vain sinkuissa on jotain vikaa. Projisoinniksihan sitä psykologiassa nimitetään. Huonot ominaisuudet sijoitetaan muihin ihmisiin. Kovin usein me sinkut suostumme sen viallisen ihmisen rooliin, puolustelemaan itseämme, pitämään yllä sitä harhakuvaa, että perheelliset ihmiset ovat täydellisiä. 

Meidän pitäisi ainakin keskenämme herätellä keskustelua näistä kysymyksistä ja miettiä keinoja, miten oppisimme asemoimaan itsemme. En oikein usko, että lainsäädännöllä meidän asemaamme tullaan parantamaan ainakaan minun elinaikanani. Viime hallituskaudella näin pääministeri Juha Sipilän televisiohaastattelun. Hän kertoili siinä laveasti, mitä kaikkea hyvää ja kaunista hallituksen pitäisi lapsiperheille järjestää. Toimittaja älysi kysyä, että entäs sinkut? Pääministeri vastasi, että HelsinkiMissio järjestää sinkuille semmoisia tapaamisia. HelsinkiMissio on pääkaupunkiseudulla toimiva pieni kolmannen sektorin järjestö. Se voi pitää huolta kaikista Suomen sinkuista. Järjestää meille vaikka jotain treffejä. Tajusin vasta silloin, että minua ei ole tuolla päätöksentekojärjestelmässä. Päätin silloin, etten äänestä enää koskaan missään vaaleissa. Äänestäminen ei ole minulle keino vaikuttaa. Ei niitä kiinnosta sinkkujen asiat. 

Nimimerkki Ikisinkku